Ajankäyttöni on tehokasta vain silloin, kun on kiire, todella kiire. Kun on liian vähän aikaa sortuu tekemään kaikkea muuta kuin sitä mitä pitäisi. Pöräytin siis uunista pienoisen lasagnen, vegetableversion. Ei olis kandennu. Veitsi heilahti liiankin sukkelasti, vuoka täyttyi niin että valahti mönjäkkeet uunin pohjalle. Sitten rysähti kovasti. Katoltamme tippui noin 4 metriä pitkä antenni alas. Kipinöi ja sinkoili liekkejä (lievää liioittelua ilmassa). Tässä vaiheessa pasmani sekosivat enkä tiedä, mitä sen jälkeen tein. Lisäksi näin silmieni edessä kaiken aikaa kuolleen rotan, jonka silvoin aikaisemmin päivällä ihastuttavassa bilsapajassa. Tässä siis ROTTALASAGNEA!
Rottalasagne
THE KASTIKE
2 tahi 3 tsipaletta sipaletta (en muista kuinka monta niitä oikeesti oli)
3 tahi neljä kynsikästä albiinosopulia
sellai sopivasti (ehkä puolikas) kaaliparsa
muussattuja huoneita (sieni, jos et ymmarra) aika roimasti koska ne on niin hyviä
fetajuustoa
munuaispapuja
kesäkurkkua (anteeks en oikeesti muista mikä sen nimi on, se kurkun näkönen jota grillaillaan)
kirsikan makuisia tomskuja
soijarouhetta jos siltä tuntuu, musta ei tuntunu
1/2 purnukkaa tomskumurskaa
1/2 purnukkaa paaseeraaattua tomskuu
vettä jos siltä näyttää
JUUSOSOOSSI
1 litruskainen maitööö
1 dl vehnäjauhetta
juusoa murskattuna
(voi myös raastaa, itse käytän mielummin mosautinta, sillä RAASTIN on yksi suurimmista turvallisuusriskeistä keittiössä)
pippuriii paljon
1. tee THE KASTIKE ( ne fetat voi laittaa sekaa vasta kasaus vaiheessa)
2. tee JUUSOSOOSSI, me kyvykkäät teemme ne samaan aikaan
3. ota kippo ja laita pohjalle THE KASTIKETTA, sit JUUSOSOOSSII ja sitte niitä fetoja, vikana ne makaroonilevyt.
4. tee lisääää kerroksia niin monta ku mahtuu! (älä tosiaan liian täyteen, koska siitä seuraa vain ikävää uunin pesua) lopeta JUUSOSOOSSII ja fetoihin, heitä päälle paljon raastettuu juustoo ja kahtia katkenneita kirsikan makuisia tomaatteja.
5. paista, kypsäksi. älä liian. 175 astetta ja ehkäpä noin 45 minsaa.
6. SYÖ, paljon, älä liikaa.